TARINA
Hei, olen Tiina.
Pirkanmaalainen kädentaitaja, joka arvostaa elämän kauniita hetkiä. Entiseltä ammatiltani olen kirjanpitäjä, mutta kroonisen hermosairauden takia en ole pystynyt tekemään kyseistä työtä enää vuoden 2013 jälkeen. Käsityöt ovat aina olleet iso osa elämääni. Taito ja arvostus ovat kulkeneet äitini suvussa sukupolvelta toiselle: isopappani oli palkittu suutari, isoäitini vaatetti Karjalassa sekä evakkomatkan jälkeen Haapajärven Tikanmäellä kyläläiset ja valmisti oopperalaulajille esiintymispukuja. Oma äitini ompeli ja neuloi vaatteita minulle ja sisaruksilleni sekä myöhemmin omille lapsilleni. Myös oma tyttäreni on saanut nämä arvokkaat taidot. Nyt olen itse löytänyt oman intohimoni korujen ja muiden asusteiden valmistuksen parista.
Sairastumiseni myötä käsillä tekeminen on tuntunut lohdulliselta pakopaikalta, jossa kivut eivät varjosta ajatuksiani. Käsityöt auttavat pitämään kovat kivut taka-alalla ajatuksista, edes pienen hetken. Vuosi työkyvyn menettämisen jälkeen innostuin virkkaamaan korvakoruja ohuesta langasta ja pienellä koukulla. Tein ensimmäiset korvakorut, ne saivat nimen Tähtimö.
Tässä kohdin syntyi neljäs lapseni Uniikki Amaliina.
Uniikki Amaliina on kokeileva ja innostuu välillä vähän liiankin helposti uusista asioista, jopa rönsyilee toisinaan. Omaa työskentelyäni vie eteenpäin halu jatkaa suvun perinnettä käsitöiden parissa, koska kädentaidot tuntuvat olevan katoava luonnonvara. Suunnittelufilosofian keskiössä ovat yksinkertaiset tuotteet, joissa on käytetty kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Luonto ja sen arvostaminen on ollut yksi kantavista voimista oman brändin perustamiselle.
UNIIKKI AMALIINA VALMISTAA KÄSITYÖT RAKKAUDELLA HEILLE, JOTKA ARVOSTAVAT KOTIMAISUUTTA, KÄDENTAITOJA, KESTÄVYYTTÄ JA KIERRÄTYSTÄ.
Arvostan ympärilläni olevia läheisiäni, he ovat vuosia kannustaneet, auttaneet ja tukeneet Uniikki Amaliinan kehittämisessä. Isot kiitokset tyttärelleni Ellalle ja miniälleni Jennille, olette rakkaita. Yhdessä pohdimme, lähteekö jokin idea jatkojalostuksen jälkeen pienelle tuotantolinjalleni, päätyen lopulta ilahduttamaan teitä.
Voin ylpeänä esittäytyä,
Uniikki Amaliinan perustaja Tiina